Olen niin uupunut pyöräilystä, että vaikka nukuin iltapäiväunet eilen niin nukun aamulla yli kymmeneen. Aamiainen on jo päättynyt, mutta erittäin ystävällinen siivooja tarjoilee minulle ruuat keittiöstä, puuroa myöten. Kun syön aamiaista, alkaa äkkiä sataa todella rankasti. Onneksi en ole nyt pyörän selässä tien päällä!
Pakkaan pyörän ja ajan bussiasemalle. Se on hyvin varusteltu pyöräilijän näkökulmasta: katettu tilava pyöräparkki, ja jopa pyörien pesu- ja huoltopiste. Olen soittanut aamulla ja kysynyt pyörän kuljettamisesta bussissa. Pyörän saa ottaa, mutta eturengas pitää irroittaa ja pyörä pakata muovipussiin. Ja lopulta kuski päättää, mahtuuko pyörä. Jos ei mahdu, niin pitää odottaa seuraavaa vuoroa.
Saan ostettua isoja muovipusseja aseman cargo pisteestä. Pyörän purkaminen ja pakkaaminen on pieni show. Hiukan jännittää, huoliiko bussikuski kaikki pakaasini. Mutta siitä ei tule ongelmaa, kaikki nyssäkät ruumaan ja bussiin. Matka sujuu pääosin jouheasti, mutta olen kyllä tosi tyytyväinen etten ole tällä reitillä pientareella pyörän kanssa. Liikenne on tosi kovaa, ja bussikin ohittelee aika railakkaasti. Piennarta on just sen 30 senttiä tässäkin.
Perillä Riikan bussiasemalla jumppaan pyörän taas kasaan. Riikan bussiaseman ympäristö näyttää siltä miltä Viro näytti 20 vuotta sitten. Mutta vanhaa kaupunkia on remontoitu upeaksi. Majoitun vanhankaupungin keskelle hostelliin, 6 hengen huoneeseen.
Syön illallista läheisessä venäläisessä ravintolassa ja sen jälkeen vielä iltateet ja leivoksen pienessä viehättävässä goottihenkisessä kahvilassa.
Kun tulen takaisin hostellille huoneessa on toinenkin nainen, rastatukkainen norjan saamelaisnainen nimeltään Aina. Hän on epäonnekseen päättänyt lähteä reissaamaan eurooppaa juuri ennen koronaa. Käyn pitkät mielenkiintoiset keskustelut hänen kanssaan luontoasioista, matkustamisesta ynnä muusta. Opin, että norjan saamelainen ei pysty ymmärtämään ruotsin saamea lainkaan, ovat kielinä niin erilaisia.
Matkablogi 