Aamulla pakkailen kamat. Vesipullot ovat melkein tyhjät, mutta ajattelen ottavani vettä jostain kahvilasta, koska en ole varma saunamökin hanaveden juomakelpoisuudesta. Se on kuitenkin ehkä virhe. On sunnuntai ja Virtsun kauppa on kiinni. Jatkan rannikkoa pitkin etelään. Päivä on kuuman autereinen. Aurinkoa ympäröi komea halo. Pikkuteitä, mikä on kiva, mutta toisaalta minkään näköistä kauppaa tai kahvilaa ei tule vastaan. Sen sijaan erään pölyisen suoraan päässä häämöttää musta möykky. Kun möykky tulee lähemmäksi, huomaan sen olevan toinen ylilastattu retkipyöräilijä. Hän on Ralf, Saksasta. On ottanut lopputulin työstään ja lähtenyt matkaan jo kesäkuun alussa, ja aikoo kulman palata takaisin etelän suuntaan, kun alkaa sataa lunta. Juttelimme hetken aikaa.
Jatkan matkaa. Ralfin mukaan edespäin ei ole juuri mitään. Hiukan huolestuttaa – mistä saan vettä? Se on jo käytännössä lopussa. Kai sitä jostain maatalosta sentään saa?
Mutta sitten käykin tuuri: tien varressa on yhtäkkiä kyltti Kohvik ja sen ympärillä iso joukko pysäköityjä autoja. Ajan pihaan, missä on väkeä vaikka kuinka. Omakotitalon lasiset pariovet ovat auki, ja ovensuussa pöytä notkuu herkkuja. Puutarhaan on laitettu pöytiä omenapuiden alle ja pikkulapset ja koirat juoksentelvat ympäriinsä. Minulle kerrotaan, että tänään on Viron Open Farm Day, joka järjestetään kahtena päivänä vuodessa. Ostan seljankan, kiluvoileivän ja jälkiruokakulhon, ja menen nautiskelemaan omenapuun katveeseen, pehmeän jazzin soidessa taustalla. Olisipa maalla aina tällaista! Tosin heti aluksi pitää juoda ensin noin litra vettä, kun sitä vihdoin on saatavilla. Pari kymmentä kilometriä myöhemmin osuu eteen toinenkin pop-up kahvila, josta ostan mehua ja räiskäleitä.
Loppumatkasta tulee vastaan vielä puolalainen perhe retkipyörillä. Kolme aikuista ja viisi lasta, osa aika pieniäkin. Ovat puolalaisia. Mies kyselee minulta, onko liikenne yhtä kovaa myös Saarenmaalla kuin mantereella. Vastaan, että oman kokemukseeni mukaan valitettavasti kyllä on. Ei kovin kivaa, jos on lapsia mukana. Autoilijat eivät juuri hidasta vaikka antavatkin tilaa mikäli sitä vastaantulijoiden kaistalla on. Tosin kapeammalla tiellä on välillä ollut vaarassa jäädä jopa vastaantulijan alle, kun autoilijat vähän oikaisevat tien toiselle puolelle mutkissa. Meno on samanlaista Suomessakin. Selvästi ollaan veljeskansaa tässäkin asiassa… Virossa on tiet parantuneet Suomen tasolle ja autot ovat mersuja, audeja ja citymaastureita, joilla on helppoa ajaa turhankin lujaa.
Suoriudun lopulta perille Tölliin. Saan kympillä oman pikku mökin lomakylästä merenrannalla. Illalla on niin tyyntä, ettei horisontti erotu. Meri ja taivas sulautuvat yhdeksi pinnaksi. Sirkat sirittävät ja illan pimetessä pihan ilmatilan valtaavat pienet lepakot.
Olen koittanut pitää kiirettä viime päivät.Sääennuste näyttää, että ylihuomisen jälkeen alkavat sateet, jotka jatkuvat ainakin viikon. Haluan päästä Pärnuun ennen kuin myrsky iskee. Mitä sen jälkeen teen? En tiedä, mutta missään rankkasateissa en lähde polkemaan Riikaan.
Matkablogi 
Joopa. Eestin hallinto on vielä vähän kehittymätöntä, kun tuollainen on mahdollista, kanatkin vapaana taivasalla. Muistat varmaan minkälaisia ongelmia Mettellä oli Kuusistossa kolmen kanansa kanssa pihakahvilassa.
TykkääLiked by 2 people