Herään aamuyöstä viiden aikaan. Aurinko on juuri noussut taivaanrannan yläpuolelle ja meri on lähes peilityyni. On ihan hiljaista. Aamun hetki on kyllä hieno, kun vaan pääsisi ajoissa nukkumaan. Menen jatkamaan vielä unia.
Jätän Anniinan ja Eveliinan ja kokkailemaan aamupuuroa retkikeittimellä meren rantaan ja ajan takaisin satamaan kahvila Agar-Agariin. Kahvilan hyväntuulinen nuori mies tarjoilija valmistaa minulle kilu eli pikkukalavoileivän. Saan myös ladattua kännykäänkin lisää virtaa. Se on aika oleellista, sillä minulla ei ole lainkaan paperikarttoja mukana. Kuljen täysin Google Mapsin varassa.
Poljen Saarenmaan pohjoisrantaa kohti itää. Päivä on ehkä vieläkin kuumempi kuin eilen. Polkeminen tuntuu siksi taas vähän raskaalta. Olin toivonut, että tie olisi hiekkatie, mutta se on asfalttitie, jolla on jonkin verran autoliikennettä.
Pysähdyin hetkeksi kuvailemaan tienpientarelle kukkasia, kun kun ohitseni viilettää satamassa näkemäni vanhempi rouva polkupyörällä. Minulle tulee sellainen fiilis, että nythän minusta jo vanhat mummotkin polkevat ohi. Laitan siis vauhtia polkemiseen ja saankin rouvan kiinni, ja menen ohitse. Silloin huomaan, että rouvallahan on sähköpyörä alla. Joka tapauksessa poljen parikymmentä kilometriä reipasta vauhtia ja saavun pian Orissaareen.
Orissaaressa pidän runsaan tunnin tauon kahvilan terassilla. Niskasärky on kiusannut joka päivä tällä matkalla. Siitäkin huolimatta, että olen käyttänyt siihen Anjan suosittelemaa Diclac voidetta, joka kyllä hiukan auttaa. Näinköhän minusta on miksikään retkipyöräilijäksi?
Jatkan Orisaaresta eteenpäin, ja yritän Muhuun vievän maasillan. Virossa on hiukan yritystä on polkupyöräinfran suuntaan: maasillalla maantien viereen on jätetty sen normaalin 30:n sentin sijaan ehkä noin vajaan metrin tilaa pyöräilijöille. Sillan jälkeen on taas vain 30 cm piennarta.
Muhun saarella uskaltaudun takaisin EuroVelo reitille. Sen merkinnät puuttuvat mutta sen sijaan löytyy viron paikallisten pyöräreittien merkintöjä, aika hyvinkin. Reitti on kyllä hiukan jännittävä, osa siitä on vain heinikkoon leikattua nurmikkoa. Ei varmaankaan ole talvikunnossapitoa täällä?
Reitti on kyllä kiva, onhan näitä pikkuteillä mukavampi polkea kuin autoliikenteen jaloissa. Lopulta rohkeuteni kuitenkin pettää, kun satelliitti kuvissa ei näyttäisi mitään tietä olevan edessäpäin. Palaan takaisin maantielle.
Liivin kylässä on yllättäen kokoelma ruokarekkoja. Saan eteeni käsin tehdyn burgerin ja tuoreista aineista valmistetun limonaadin. Herkullista!
Sotken vauhtia polkimiin, ja hurautan Kuivastun lauttasatamaan. Kerrankin tuurilla juuri ajoissa, pääsen suoraan lauttaan ja yli takaisin mantereen puolelle. Kello alkaa olla jo aika paljon, ja minulle meinaa tulla pieni hätä käteen. Virtsun satamassa ei ole oikeastaan minkäänlaista majoitusmahdollisuutta, lähelläkään. Onnistunut löytämään Google mapsista jonkun mystisen majoituspaikan merkinnän, ja poljen toivorikkaana sinne, vaikkei paikasta ole kuvaa tai puhelinnumeroa. Portilla kyltti ”Eramaa” eli yksityisalue, ei vaikuta lupaavalta. Tungen silti pihalle. Paikalla on kolme sukupolvea naisia, isoäiti, äiti ja tytär. Talossa on kuulemma on ollut jotain majoitus toimintaa kauan aikaa sitten, mutta ei enää. Saan kuitenkin nukkumapaikan saunamökistä. Hyvä, en olisi oikein jaksanut enää pidemmälle, kun kellokin on jo yli seitsemän.
Matkablogi 