Lähden liikkeelle heti aamusta hyvin levänneenä. Silmiin osuu jopa pari merkintää EuroVelo reitistä: tarroja liimattuina pyöräliikennemerkkeihin.
Aurinko paistaa ja ajan pitkin kaunista rantareittiä. Pieni rantatie on kaunis ja hämyisten rantalehtojen reunustama. Monen kilometrin pyöräilyn jälkeen tie kuitenkin päättyy umpikujaan. Eräs ohikulkeva paikallinen kertoo, että kartassa oleva Tilgutee on vierestä lähtevä metsäpolku. Hän varoittaa, että polku on kovin mutainen. En kuitenkaan haluaisi palata monta kilometriä taaksepäin joten pääätän yrittää läpi metsän. Polku on tosiaan mutainen ja täynnä juuria. Pusken silti sitkeästi eteenpäin, koska kartassa näkyy, että asuinalue on jo ihan lähellä. Yhtäkkiä polku nouseekin pystysuoraan ylöspäin. Ei auta kuin kääntyä takaisin. Kaiken lisäksi vielä loukkaan jalkani painavaa pyörää työntäessäni. Harmittaa jonkun verran…
Yritän vielä takaisin palatessani löytää jotain oikotietä, mutta välissä on jyrkkä harjanne, josta ei pääse ylös kuin rappusia. Hetken aikaa harkitsen jopa pyörän kantamista ylös rappusia, mutta tulen sentään järkiini ja palaan takaisin tielle. Polkemani reitti kulkee merenrannan ja sen myötäisen jyrkän harjanteen välissä, eikä harjanteen yli pääse kuin palaamalla tien alkuun.
EuroVelo reittiin ei siis näköjään voi luottaa. Tosin Tilgutee polku on merkitty tieksi myös Google mapsissa, vaikka satelliittikuvasti selvästi näkyy, että alue on umpimetsää. Mutta se henkilö, joka on käynyt lätkimässä EuroVelo reittitarroja liikennemerkkeihin, ei taatusti ole kulkenut koko reittiä alusta loppuun.
Kun vihdoin pääsen takaisin päätielle pysähdyn syömään ensimmäiseen tavernaan. Terassilla istuu nainen ja hänen vieressä on pyörä pyörälaukkujen kanssa. Tervehdin ja kysyn onko hänkin retkipyöräilemässä. Kyllä vain, nainen on nimeltään Anja ja hän on ostanut self guided bike tourin Tallinnasta saarten kautta Pärnuun. Anja on saksalainen opettaja ja töissä kansainvälisessä koulussa Tallinnassa. Anja vaikuttaa kivalta ja lyöttäydyn hänen seuraansa. Mukavaa saada juttuseuraa. Olin ajatellut kulkea EuroVelo reittiä meren rantoja seuraillen ja yöpyä hiekkarannalla Paldiskin pohjoispuolella, mutta Anjalla on varattu yömajoitus kauempana, Padisen kylässä, joten lähden hänen kanssaan sinne suuntaan.
Aika pitkän matkaa riittää hyvää, uudehkoa pyörätietä. Maisemat ovat vähän yksitoikkoiset. Lopulta pyörätie kuitenkin loppuu ja jatkamme tien piennarta. Joudumme ajamaan pienen matkaa myös Paldiskin satamaan menevää maatie numero kahdeksaa, joka on ihan kamala. Isoja rekkoja painaa ohi kylkeä viistäen. Liikenne on niin vilkasta, etteivät autot voi väistää vastaantulijoiden kaistalle. Kukaan ei myöskään hidasta. Anjaa pelottaa. Nyt hän ymmärtää miksi pelkään liikennettä enemmän kuin yksin telttailua. Hetkeä aiemmin Anja oli nauranut minulle, kun sanoin, että rekan alle jääminen on todennäköisempää kuin joutua ryöstön tms kohteeksi teltaillessaan. Onneksi valtatie kahdeksaa on ajettava vain viisi kilometriä. Sitten käännymme pienemmälle tielle.
Poljemme halki peltojen ja metsien. Asutusta on aika vähän. Sää on hieno, eikä tuule, joten kaikki olisi ihan hienosti, jollei niskaani särkisi. Korona kevät ja huono työasento kotitoimistolla ovat vieneet niskan huonoon kuntoon. Päivämatka on myös vähän liian pitkä minulle ja lopulta jalatkin alkavat väsyä.
Kahdeksan aikoihin perillä Padisessa mökkikylässä majoitun Anjan huoneeseen. Alueella ei ole ravintoloita, mutta saamme paikan pitäjän perheelleen kokkaaman aterian jämät, 8 euroa per nenä. Hyvää ruokaa kylläkin. Tämän jälkeen uni maistuu.
Matkablogi 